Lobbarit elävät hämärässä. Päivänvalo kauhistuttaa heitä. ”Auringonvalo on paras desinfiointiaine”, kerrotaan USA:n korkeimman oikeuden tuomarin Louis Brandeisin todenneen. Poliittisessa ...
Iltalehden kyselyn perusteella ainakin 13 hyvinvointialuetta aikoo hakea valtiovarainministeriöltä lisäaikaa aiempien alijäämiensä kattamiseen.
F-35 pystyy luokittelemaan muun muassa tutkasignaaleja tekoälyn avulla. Uutta järjestelmää kokeiltiin ensimmäistä kertaa.
Kapasiteettia on mahdollista lisätä: kaupallisesta lentoliikenteestä poistuvien moottorien lisäksi Yhdysvaltain Energy Information Administration arvioi, että maan asevoimien käytöstä poistamien ...
– Helmikuun aikana (1.–24. helmikuuta) tuhottiin/osuttiin yhteensä 22 938 kohteeseen, johon lukeutuu 7 066 vihollisen sotilasta. Droonit ovat muuttaneet Ukrainan sodan taistelukentän. Niin kutsuttu ...
Suomen eteläosissa liikennesää on erittäin huono jäätävän vesisateen, lumipyryn ja sään lauhtumisen vuoksi. Liikenteessä on mahdollisesti suuria häiriöitä, ja onnettomuusriski on huomattava.
Suomen tai suomalaiset mainitsevia otsikko-osumia oli ulkomaisessa mediassa viime vuonna noin 240 000 kappaletta. Se on 60 000 osumaa edellisvuotta vähemmän, mutta kuitenkin medianäkyvyyden ...
Kyseessä on Anthropicin kehittäjäkäyttöön suunnattu agenttimainen komentorivityökalu, josta on tullut yksi maailman käytetyimmistä tekoälypohjaisista kehitystyökaluista. Sillä on kymmeniä miljoonia ...
Iranin viranomaiset uhkaavat kärjistää konfliktia Yhdysvaltojen kanssa mahdollisen amerikkalaisten tekemän iskun jälkeen ja viestivät harkitsevansa sotilasoppinsa muuttamista. Nykyisen sotilasopin ...
Jos tuhkarokkoviruksen annetaan levitä väestössä holtittomasti, se lisää muuntumisen riskiä, varoittaa epidemiologi.
Eduskunnan täysistunnossa käytiin keskiviikkona valtiopäivien avajaiskeskustelu. Perussuomalaisten eduskuntaryhmän puheenjohtaja Jani Mäkelä sanoi, että Suomen taloudellinen liikkumavara on kaventunut ...
Vuosina 2022–2024 kadonneiksi ilmoitettuja sotilaita on nyt julistettu kuolleiksi joukolla, ja he näkyvät tilastoissa vuoden 2025 tappioina.
Some results have been hidden because they may be inaccessible to you
Show inaccessible results