Suomen tai suomalaiset mainitsevia otsikko-osumia oli ulkomaisessa mediassa viime vuonna noin 240 000 kappaletta. Se on 60 000 osumaa edellisvuotta vähemmän, mutta kuitenkin medianäkyvyyden ...
Kyseessä on Anthropicin kehittäjäkäyttöön suunnattu agenttimainen komentorivityökalu, josta on tullut yksi maailman käytetyimmistä tekoälypohjaisista kehitystyökaluista. Sillä on kymmeniä miljoonia ...
Iranin viranomaiset uhkaavat kärjistää konfliktia Yhdysvaltojen kanssa mahdollisen amerikkalaisten tekemän iskun jälkeen ja viestivät harkitsevansa sotilasoppinsa muuttamista. Nykyisen sotilasopin ...
Jos tuhkarokkoviruksen annetaan levitä väestössä holtittomasti, se lisää muuntumisen riskiä, varoittaa epidemiologi.
Eduskunnan täysistunnossa käytiin keskiviikkona valtiopäivien avajaiskeskustelu. Perussuomalaisten eduskuntaryhmän puheenjohtaja Jani Mäkelä sanoi, että Suomen taloudellinen liikkumavara on kaventunut ...
Vuosina 2022–2024 kadonneiksi ilmoitettuja sotilaita on nyt julistettu kuolleiksi joukolla, ja he näkyvät tilastoissa vuoden 2025 tappioina.
Kokoomuksen eduskuntaryhmän puheenjohtajan mukaan ahkeruudesta pitää palkita, eikä rangaista kovemmalla verotuksella.
Turkin puolustusministeriön mukaan hävittäjä nousi ilmaan Balikesirin lentotukikohdasta. Kone katosi tutkasta puolenyön jälkeen. Samalla menetettiin radioyhteys. Viranomaiset aloittivat pelastus- ja ...
Quentin Deranquen joukkopahoinpitely ja kuolema herättää kysymyksen onko äärivasemmistoon pesiytynyt radikalismi ja väkivalta vaiettu uhka.
– Meillä on käsissämme vaarallisesti velkaantunut julkinen sektori, jonka perustan korjaaminen vie vielä vuosia. Kasvavia julkisia menoja on hillittävä samaan aikaan, kun tarvitsemme miljardeja lisää ...
Entinen Yhdysvaltain suurlähettiläs vapautettiin takuita vastaan pian pidätyksen jälkeen. Median edustajat odottavat entisen Yhdysvaltain-suurlähettilään Peter Mandelsonin kodin ulkopuolella Lontoon k ...
Helsingin Lehtisaaren tontinvuokrariitaa pui seuraavaksi hovioikeus, kertoo Helsingin Sanomat. Useita tontteja Lehtisaaressa omistava Vantaan seurakuntayhtymä on nostanut tonttivuokria muutamassa ...
Some results have been hidden because they may be inaccessible to you
Show inaccessible results