Suomen tai suomalaiset mainitsevia otsikko-osumia oli ulkomaisessa mediassa viime vuonna noin 240 000 kappaletta. Se on 60 000 osumaa edellisvuotta vähemmän, mutta kuitenkin medianäkyvyyden ...
Vuosina 2022–2024 kadonneiksi ilmoitettuja sotilaita on nyt julistettu kuolleiksi joukolla, ja he näkyvät tilastoissa vuoden 2025 tappioina.
Iranin viranomaiset uhkaavat kärjistää konfliktia Yhdysvaltojen kanssa mahdollisen amerikkalaisten tekemän iskun jälkeen ja viestivät harkitsevansa sotilasoppinsa muuttamista. Nykyisen sotilasopin ...
– Meillä on käsissämme vaarallisesti velkaantunut julkinen sektori, jonka perustan korjaaminen vie vielä vuosia. Kasvavia julkisia menoja on hillittävä samaan aikaan, kun tarvitsemme miljardeja lisää ...
Setelin rikkoutuminen ei tee siitä automaattisesti arvotonta. Jopa pahoin vaurioitunut seteli voi käydä edelleen maksuvälineenä.
Kyseessä on Anthropicin kehittäjäkäyttöön suunnattu agenttimainen komentorivityökalu, josta on tullut yksi maailman käytetyimmistä tekoälypohjaisista kehitystyökaluista. Sillä on kymmeniä miljoonia ...
Helsingin Lehtisaaren tontinvuokrariitaa pui seuraavaksi hovioikeus, kertoo Helsingin Sanomat. Useita tontteja Lehtisaaressa omistava Vantaan seurakuntayhtymä on nostanut tonttivuokria muutamassa ...
Jos tuhkarokkoviruksen annetaan levitä väestössä holtittomasti, se lisää muuntumisen riskiä, varoittaa epidemiologi.
Entinen Yhdysvaltain suurlähettiläs vapautettiin takuita vastaan pian pidätyksen jälkeen. Median edustajat odottavat entisen Yhdysvaltain-suurlähettilään Peter Mandelsonin kodin ulkopuolella Lontoon k ...
Oppositiopuolue SDP:n puheenjohtaja Antti Lindtman painotti valtiopäivien avauskeskustelussa, että tuleva kehysriihi ratkaisee, ovatko hallituspuolueet aidosti sitoutuneet juuri solmittuun parlamentaa ...
Kokoomuksen eduskuntaryhmän puheenjohtajan mukaan ahkeruudesta pitää palkita, eikä rangaista kovemmalla verotuksella.
Eduskunnan täysistunnossa käytiin keskiviikkona valtiopäivien avajaiskeskustelu. Perussuomalaisten eduskuntaryhmän puheenjohtaja Jani Mäkelä sanoi, että Suomen taloudellinen liikkumavara on kaventunut ...